| Pääsivu Raja-alueet jäävät usein syrjään taloudellisessa ja
kultuurisessa kehityksessä. Ne ovat kaukana poliittisesta vallankäytöstä, sillä
kansallisvaltiossa pääkaupungit useimmiten sijaitsevat keskeisellä alueella.
Naapurivaltioiden kireät suhteet aiheuttavat monia ongelmia raja-alueilla asuville
ihmisille. Pahimmassa tapauksessa rajaseuduista tulee alikehittyneitä turvavyöhykkeitä.
Raja-alueilla puhutaan usein monia kieliä ja väestö on
monikulttuurista. Keskusvallan ja vallassa olevan ideologian kannalta tällainen väestö
on epäilyttävää.
Tosiaalta, raja-alue on kulttuurivaikutusten ja
taloudellisen toiminnan sulatusuuni, jossa erilaisuus on voimavara, ei konfliktin aihe.
Crossing borders-projekti haluaa vaikuttaa
jälkimmäisellä tavalla, tuomalla esiin valokuvia kummaltakin puolelta Euroopan Unionin
itäisintä rajaa, niin medialle, kuin yksityisille ihmisillekin.
Täällä voitte luoda silmäyksen Euroopan raja-alueen
nykyisyyteen ja menneisyyteen. Voitte myös ostaa oikeuksia kuvien julkaisemiseen
valitsemallanne tavalla. Jos ette löydä etsimäänne kuvaa, ottakaa yhteys Crossing
borders-projektiin. Tutkimusryhmämme tekee parhaansa auttaakseen teitä. |